Työnohjausta, konsultointia, koulutusta ja räätälöityjä kehittämispalveluja

Työelämän asiantuntijapalvelut Helsingissä ja Joensuussa

Tarjoan apua ihmisten johtamiseen, johtajuuden tukemiseen sekä työyhteisön toimivuuteen. Yli 30 vuoden työelämäkokemus on antanut minulle vahvan ymmärryksen siitä, mitä johtajat ja työyhteisön jäsenet nykyään tarvitsevat ja tiiviissä työtahdissa kokevat. Toimin Helsingin ja pääkaupunkiseudun lisäksi Joensuussa.

Kasvupolkuni kautta on astellut monta johtajaa ja asiantuntijaa – muutamien kokemuksia voit lukea referensseistä.

Työskentelyotteeni – yhteistyön matkaeväiksi Kasvupolulle

Työskentelyäni ohjaa halu tukea asiakkaitani ammattilaisena vahvistumisessa ja ihmisenä kasvamisessa. Haluan olla mukana johtajuuden kehittämisessä, lujan eettisen arvopohjan luomisessa sekä ja työyhteisön toiminnan sopusointuun saattamisessa organisaation perustehtävän ja päämäärien kanssa. Uskon, että kyky ottaa aikaa, pysähtyä ja tutkia asioita kiireen keskellä, mahdollistaa oman potentiaalin käyttöönoton, kehittymisen ja juurtumisen syvemmin arvoihin ja osaamiseen sekä vaalia hyvinvointia. Näin voi jaksaa ympäristön jatkuvaa myllerrystä sekä kyetä vahvojen päätösten tekoon.

Kasvupolun toiminta-ajatus

Työelämä koostuu toimivista suhteista. Oman työn hallinta, työporukan yhteistyö, hyvä suhde johtajuuteen ja organisaatioon sekä toimivat yhteistyöverkostot luovat perustan työssä onnistumiselle ja jaksamiselle. Hyvin toimivalla työpaikalla on yhdessä sovitut työn tavoitteet, toimivat rakenteet, työtä tukeva johtajuus sekä avoin vuorovaikutus. Tehdään sitä yhdessä!